perjantai 4. huhtikuuta 2014

Takatalvi tuli ja meni

Ehdin jo innostua kesän olevan täällä, kun kenttä oli täysin sula, joustava ja kuiva. Pääsin jopa hyppäämään Ramseksella kotikentällä ensimmäistä kertaa talven jälkeen, ja ai että oli kivaa! Tehtiin tiistain vapaapäivän jälkeen vain pieniä kavalettitehtäviä ja laukanvaihtoharjoituksia. Muutaman kerran pääsin hyppäämään myös hieman suuremman kokoisen portin. Ramses on nykyään sileällä työskennellessä ruvennut tylsistymään nopeasti tehtäviä tehdessä, mutta siihen ainoa apukeino ovat lyhyet ja tehtäväntäyteiset treenit, jotka kuitenkin edistävät ponia yhtä paljon kuin pitkät ja hartaat harjoitukset.
Esteillä se taas muuttuu ihan kokonaan! Ramseksesta tulee pirteä ja eloisa poni jolla olisi mieltä hypätä vaikka koko päivä. Se nautti pienistäkin hypyistä.
Tällä hetkellä meidän päätavoite Ramseksen eteenpäinkoulutuksessa on laukan eri temmot: sen täytyy oppia lyhentämään ja pidentämään laukkaa tilanteessa kuin tilanteessa. Monet valmentajat ovat huomauttaneet tästä joten selvästi olemme laiminlyöneet tätä tärkeää oppia.



Niin. Pääsimme hyppäämään ihanassa auringonpaisteessa kuuden aikaan illalla keskiviikkona. Aamulla heräsin, vedin verhot sivuun ja katsoin ulos. Lunta. Onneksi se suli päivän mittaan pois ja kotiin kävellessä lunta ei ollut juuri nimeksikään.
Torstain ratsastustunnilla opeteltiin nopeasti nuorten hevosten kouluohjelma ja ratsastettiin se tunnin päätteeksi läpi. Milliä ratsastaessani olen tottunut isoihin liikkeisiin ja eteenpäinmenevään vauhtiin. Ramses taas olikin ponimainen, pyöreä ja puolet hitaampi. Toisaalta turvallinen, mutta toisaalta ihan outo! :D

Huomenna tapahtuu jotain jännää hevosmessujenkin lisäksi, mutta siitä lisää sitten!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti