perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vaarallisin urheilulaji


Meillä on koko tämän viikon ollut iltakurssit, joista maanantaina ja tiistaina käytiin istuntakurssi ja keskiviikkona sekä torstaina maastoestekurssi. Ratsastin koko viikon Millillä ja voin sanoa että raskasta oli! Hevosetkin olivat täysin poikki sillä ratsastusta oli sen kaksi tuntia päivässä. Hyvin ne kuitenkin syttyivät maastoesteillä.

Ensimmäinen maastoestepäivä hypättiin pellolle rakennetuista maastoesteistä että saatiin vähän tuntumaa kunnon laukkaan ja vähän omituisempiinkin esteisiin. Arvelinkin jo vähän että Milli on tosi rohkea tässä hommassa ja en joutunut pettymään! Voi vitsi, sehän on syntynyt kenttäradoille. Koko kurssin ajan Millistä puhuttiin tallin "kuumana ja tulisena täysiverisenä" eikä siinä tosiaan oltu väärässä. Toisena päivänä kun päästiin ihan uudelle maastoesteradalle Milli ei kieltäytynyt esteiltä kertaakaan. Se vain laukkasi hurjaa vauhtia ja meni yli järkyttävällä loikalla. Ei meidän menosta vielä tyylipisteitä heru, mutta alku on ainakin lupaava.
Milli vetää pään aika pitkäksi ja eteen hypyissä eikä se jaksa keskittyä pitämään itseään koossa. Siksi munkin istunta menee vähän niin ja näin, ja joudun työntämään käsiä tosi paljon eteenpäin etten jää suusta kiinni.


Suunniteltiin jo kovasti valmentautumista tässä lajissa sillä nyt ollaan löydetty se missä Malina on hyvä. Se saa laukata eteenpäin kuten täysiverisen kuuluu ja se saa hypätä mistä se pitää, eikä joudu jarruttelemaan kun maneesin seinä tulee vastaan. Nyt on ratakin lähellä ja valmentajia. Mulle tuli taas kauhea treenikuume, koska kuuluuhan kenttäkisoihin myös koulu- sekä rataesteosuus!


Mun piti säästää tätä tietoa elokuun ensimmäiseen asti, mutta selitetään se sitten nyt. Aramaralla on otettu käyttöön uusi valmennustallin tyyppinen systeemi, jonka uskottiin olevan erittäin hyvä Millille ja Ramsekselle myös. Tätä suunniteltiin jo pitkään, mutta nyt kurssien yhteydessä hevoset muuttivat sinne pysyvästi. Olen tosi innoissani tästä ja saa nähdä miten paljon kehitytään kun saadaan uusia valmentajia ja uusi laji!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Villi-Milli

Lupasin viime postauksessa enemmän Milli-materiaalia, joten tässä se tulee. Oltiin pari viikkoa sitten Millin kanssa estevalmennuksessa ensimmäistä kertaa ilman Ramsesta mukana. Se oli myös ennenkuin hankimme uuden kuolaimen joten meno oli melko raisun näköistä. Videolla se ei näytä ehkä niin pahalta, mutta selkään se tuntui suurimmalta osin ihan hirveältä. :D Olihan siinä tosi kivoja pätkiä mutta huonoimpia ei onneksi ole edes videolla. Milli kiiti ympyrää kuin sillä olisi ollut ampiaisia hännän alla. Millillä kuuluu käyttää enemmän istuntaa kuin ohjaa joten sitähän mä siinä yritin, mutta ei hevonen hidastanut sitten ollenkaan.


Milli muuttui heti kun se oli tutustunut uuteen kuolaimeen ja nyt se hyppää paljon paremmin kuin tässä. Se on jopa rauhallinen! Onneksi jotain edistystä tapahtui ja nyt ollaan matkalla kohti parempaa.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

July

Yhdet rippijuhlat järjestetty, viikko Kotkassa kulutettu, Ruotsissa käyty ja nyt oon taas kotona enkä ole hetkeen muualle lähdössä. Musta tuntuu että oon koko ajan jossain muualla kuin hevosen selässä mutta nyt on loppuloma pyhitetty ratsastukselle!


Rippijuhlat olivat pienimuotoiset ja nopeasti ohi. Kutsuin vain läheisimmät sukulaiset ja ihmiset jotka tunsin. Isoset sekä ohjaajat kävivät laulamassa ja juhlien jälkeen lähdin melkein heti viettämään iltaa isosten ja muiden rippilapsien kanssa.

Kesäloma on vaan kiitänyt ohi ja alle kuukauden päästä ollaan taas koulussa. Tähän mennessä mulla ei ole ollut yhtään tylsää hetkeä, oikeesti. Liikaa valvottuja öitä ja oma sänky on ollut hyvin vähällä käytöllä.
Me ei olla kisattu juuri ollenkaan, koska oon ollut niin paljon pois eikä treenaamiselle ole ollut aikaa.

Milliäkin on ollut ihan mukava viime aikoina ratsastaa. Hankimme sille valmentajan kehotuksesta kuolaimen, Olympia Pessoan, jossa on hieman säätövaraa joka tekee pidätteestä vahvemman. Se auttaa esteillä, sillä Milli menee helposti paniikkiin eikä siihen saa mitään kontrollia. Vaikka sitä kuuluu ratsastaa istunnalla enemmän kuin millään muulla, niin kyllä se pitää sentään pysähtymään saada. Olen nyt pari kertaa ratsastanut sileällä tuolla kuolaimella ja se tuntui ihan hyvältä eikä pidätteitä tarvitse ottaa lähes lainkaan ohjalla. Se on siis aivan tavallinen nivelkuolain, mutta sen saa halutessaan vahvemmaksi tai ihan tavalliseksi.


Meillä oli myös hieno kesäloman ulkomaareissu Ruotsiin laivalla. Kierreltiin Tukholmassa Hop on - hop off- bussilla ja nähtiin esimerkiksi kuninkaanlinna ja vaikka mitä muuta. Oltiin kaksi yötä laivalla ja kaipaan vieläkin takaisin niiden ruokien äärelle!


Tähän loppuun heitän parit rippikuvat ja palaan asiaan sitten enemmän Milli-materiaalin kanssa!


torstai 26. kesäkuuta 2014

Ei tuloksia ilman työtä

Heti kun olin leirin jälkeen ensimmäisen kerran päässyt hevosen selkään, lähdin estevalmennukseen. Haluan päästä taas hyvin kiinni treeniin ja ollaan jo kouluvalmennuksessakin käyty, kuten edellisessä postauksessa mainitsin.
Ramses oli juuri ollut kolmen päivän esteleirillä, joten sain oikein hyvin ratsastetun ponin alle. Alkuverryttelyssä sain neuvoja askeleen pidennykseen ja lyhennykseen, jotta saan Ramseksen helposti radalla suurentamaan sekä lyhentämään laukkaa tarpeen vaatiessa.


Muutaman verkkahypyn jälkeen tulimme pariin otteeseen okseria ja tämän jälkeen aloitimmekin jo radan. Koko rata löytyy ihan viimeisenä videolta, ja se oli kyllä ihan huippu! Ramses oli tasainen ja muutamaa omaa virhettä lukuunottamatta kaikki paikat löytyivät hyvin. Kakkosesteelle olisin voinut tehdä suuremman kaarteen ja jos este olisi ollut isompi, sille olisi luultavasti tullut virhe.


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Takaisin rytmiin

Heippa taas! Palasin leiriltä jo liki viikko sitten, mutta on ollut niin paljon tekemistä jota en ole tehnyt, etten ole ehtinyt tänne ollenkaan. Rippileiri oli älyttömän ihana ja porukkamme oli aivan paras! Kunnollisia kuvia mulla ei vielä leiriltä ole, sillä en juuri omalla kameralla kuvannut. En varmaan saa tänne blogin puolelle kuin pari lentopallokuvaa (jota siis pelattiin leirillä paljon), mutta nyt saattekin paljon juhannuskuvia. Viime viikonloppuun kuului mökkeilyä, kavereita, valokuvaamista ja treeneihin paluu. Molemmat hepat olivat valmentajan mukana kolmen päivän esteleirillä, joten pääsin vasta lauantaina ponin selkään. Pienen koulutreenin jälkeen lähdinkin sunnuntaina jo Oliver Karman estevalmennukseen, josta lisää kunhan saan videot editoitua. 


Hevospuolella ei ole tapahtunut juuri mitään. Millillä oli maanantaina hieman selkä kipeänä, joten jätettiin estevalmennus väliin. Juoksutettiin se rennosti ja Ramses sai reippaan koulutreenin. Tänään uskalsin sillä jo kouluvalmennukseen kun sen selkä ei tuntunut lainkaan kipeältä. Maanantaina kun vähänkin painoin sään alapuolelta, se niiasi selästä lähemmäs kymmenen senttiä. Tänään se ei reagoinut paineluun mitenkään.

Ratsasin Millillä ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, ja valmennuksesta jäi tosi myönteinen mieli! Harjoitukset olivat helppoja joita olimme tehneet ennenkin, mutta Milli ei ole koskaan lyhentänyt laukkaansa niin hienosti. Edistystä on taas tapahtunut ja sitä tulee koko ajan lisää!

Nyt on pakko mennä harjoittelemaan hiuksien kihartamista, sillä jännitän sunnuntaina rippijuhlia jo nyt!


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kuulumisia ennen riparia


Ylihuomenna lähdetään hyvän porukan kanssa kohti Särkisaarta ja rippileiriä! Tiistaista seuraavan viikon keskiviikkoon asti blogi on siis hiljaisella ihan tarkoituksella. Saatan tehdä pari postausta valmiiksi ja julkaista ne puhelimesta leirin aikana, mutta katsoo jaksanko.

Hepparintamalla on ollut tämän viikon melko hiljaista ja ollaan maastoiltu ilman satulaa sekä tehty vikellystyöskentelyä. Keskiviikkona meillä oli erään koulutuomarin valmennus jolloin Milli oli erittäin hyvä! Teimme ihan perustyöskentelyä ja jumppasimme heppoja helpoilla harjoituksilla. Millillä on tapana väsyä ja painaa päänsä alas, mutta Sisko antoi hyviä neuvoja sen nostamiseen. Täytyy kuvitella nostavansa rintakehää eikä päätä ja mielikuvituksella leikkiä, että nostan Millin rintakehää vetämällä sen rintaremmistä ylöspäin. En kuitenkaan tee sitä, vaan kuvittelen vain ja huomaamatta nostan sitä ylös istunnalla ja ohjalla.


Tämän tunnin jälkeen päätin lähteä tänään kisoihin vaikka pari kertaa meinasin perua ilmoittautumisen. Perjantain treenin jälkeen ei tehnyt yhtään mieli lähteä, sillä se oli jo kotikentällä jännittynyt ja hermostunut. Entä sitten vieraassa paikassa? Viime minuutin päätöksellä lähdettiin kuitenkin. Oltiin paikan päällä ajoissa, mutta paikka oli niin sokkeloinen eikä paikalla ollut minkäänlaisia kylttejä sekä välimatkat pitkät, joten pääsin verryttelyalueelle minuuttia ennen kuin vuoroni olisi ollut ratsastaa. Milli hyppi pystyyn ja yritti peruuttaa verryttelystä ulos. Onneksi meidät saatiin siirrettyä luokan viimeiseksi joten ehdin hyvin verrytellä ainakin puoli tuntia. Verkassa heppa alkoi olla jo ihan super, mutta rata oli taas ihan naurettava ainakin omasta mielestäni. Milli oli jännittynyt, ei taipunut ja laukannostot olivat ihan kamalia. Viimeisessä laukka-ravisiirtymisessä jouduin kiskaisemaan sen takaisin raviin, sillä heppa olisi muuten painellut kouluaidoista yli enkä olisi ehtinyt kääntää. Tuosta siirtymisestä saatiin jopa kolmonen.

Saatiin kuitenkin vähän yli 57% mikä oli kuitenkin paremmin kuin viime kisoissa. Se riippui tietenkin hyvin paljon tuomarista, joka oli tällä kertaa tosi mukava. Sain rohkaisevaa palautetta lappuun hymynaamojen kera. Mulle kuitenkin jäi tosi huono fiilis noista kisoista ja haluaisin vaan syyttää hevosta, mutta en tosiaan voi sillä Milli teki parhaansa. Enkä voi syyttää myöskään itseäni koska minäkin tein parhaani, eikä radalla oikein ollut enää mitään tehtävissä. Täytyy siis syyttää meidän tämänkertaista huonoa onnea ja toivoa tsemppiä seuraaviin kisoihin!


Sitten pois kisa-asioista. Viikolla Milli oli kolhinut silmänsä johonkin ja se oli rähmäinen sekä alaluomi turvonnut. Toinen silmä oli kuitenkin tässä vaiheessa kunnossa. Seuraavana päivänä turvotus oli hieman laskenut mutta silmä alkoi rähmiä. Okei, ehkä se vain siinä vaiheessa poisti likaa silmistä. Mutta seuraavaksi molemmat silmät kyynelehtivät ja rähmivät ja se tuskin jaksoi pitää niitä auki. Kävi hurjasti sääliksi pikkuista ja etsittiin sille varastosta riimuun kärpäsverho, vai miksi sitä nimitetäänkään. Nyt silmät ovatkin ihan normaalit ja voidaan jatkaa eteenpäin!

"Vikellyskin" oli ihan hauskaa vaikka Ramseksen mielestä se oli typerää. Ainakin sen korvien asennosta päätellen. Muun muassa makasin ja seisoin sen selässä, harjoittelin erinlaisia poistumisharjoituksia esimerkiksi sen takapuolta pitkin liuken ja kiipesin ensimmäistä kertaa sen selkään ilman minkäänlaisia apuja!

Tämän sekavan postauksen loppuun vielä heitän muutaman kuvan kesäloman alun ajalta.

Silmä ensimmäisenä päivänä