Esteratsu-Ramses

Varsoja joka puolella! Seuraan paria blogia joissa on syntynyt pieni vauva, ystävämme tamma on varsoi kuukausi sitten ja nyt kotitallillekin on syntynyt pieni suomenhevosori. Ehkä meidän Millillekin tulee joskus oma pieni varsa!

Eilen hyppäsin Ramseksella paria estettä kentällä torstain kisoja varten. En jaksanut kantaa kentälle puomeja, joten hyppäsin jo valmiiksi kentällä olleita kapeita esteitä. Harjoittelin vain muutamaa laukanvaihtoa ja otin ihan vaan tuntumaa esteille. Ramses toimi ihan hyvin, vaikka olisi se paremminkin voinut mennä. Se ei oikein jaksanut keskittyä ja kerran se otti puomin alas.

Hypyt olivat hyviä, vaikka muutama huono paikka olikin. Jouduin ratsastamaan paljon eteenpäin ennen estettä ja useat hypyt lähtivät hieman liian kaukaa. Saatiin kuitenkin monta hyvää paikkaa ja harjoituksen vuoksi pystyin tahtoessani tuomaan sen ihan esteen eteen jotta se joutui hyppäämään enemmän ylöspäin ja oppisi nostamaan etujalkojaan.
Huomenna suunnataankin koko päiväksi Jyväskylään joten ratsastukset jää väliin. Helatorstaina kisoja odotellessa!

Appletrees

Ylpeä pienestä harmaasta

Aloitettiin kesän kunnon kisakausi Annin hevosautolla Killerin alue-estekilpailuissa, mutta itse en hypännyt. Anni hyppäsi Ramseksella 90 sentin luokan ja ei vitsi, miten upea tuo poni on! Bannerin suuri hyppykuvakin on tältä radalta ja olen kyllä enemmän kuin ylpeä mun vauvasta. Nyt kun tiedetään että hei, meidän viisi vee oikeasti osaa ja pystyy, niin mäkin pääsen nyt aluekisoihin ja seuraavaksi varmaan ysikympin luokkaan.
Oli erittäin kuuma ja hikinen reissu ja poltin samalla käsivarret ainaisessa auringonpaisteessa. Mutta myös antoisa, sillä Lennart sijoittui viidennelle sijalle ja Ramses kahdeksannelle!

En voisi juuri nyt olla ylpeämpi meidän hepoista. Ramses on kasvanut ja kehittynyt ihan mahtavaksi ratsuksi ja Milli on matkalla samaa päämäärää kohti. Äidin sanoin: "Kuule ens vuonna sä hyppäät ensin Ramseksella metrin luokan ja voitat sen, sitten hyppäät Millillä metrikympin ja voitat senkin." Ehkä me lähdetään nyt tuota tavoitetta kohti! Tänä kesänä tuskin päästään Ramseksen kanssa metriin, mutta mikäs kiire meillä on.

Vapaa-aikaa kisoissa ei juuri ollut enkä päässyt katselemaan muiden ratoja, mutta onneksi kuulutukset kertoi melko hyvin kisan kulusta. Kun oli kaksi hevosta mukana, joutui alinomaan taluttamaan, juottamaan, satuloimaan ja huolehtimaan että ponit oli oikeaan aikaan talutusalueella. Onneksi se oli pelkästään kivaa ja pääsin katsomaan sekä Ramseksen että Lennartin radan.

Toki menestyminen vaatii todella paljon harjoittelua ja treenaamista, mutta tällä hetkellä en viitsi, joten taidan lähteä uittamaan hevosia tänään. Toivottavasti hepat uskaltaa uida!

Valmentaja ja oppilas

Parit kisat

Viime viikon sunnuntaina järjestetyissä Aramaran seuraestekilpailuissa hypättiin Ramseksen kanssa meidän ensimmäinen 80 senttinen rata. Ramses toimi tosi hyvin vaikka verkassa se vaihtoi suoralla verkkahypyllä oikean laukan koko ajan vasemmaksi. Laukanvaihdot oli vaikeita myös radalla, mutta Ramses vaihtoi ne esteiden jälkeen joten suuri ongelma se ei ollut.

Torstaina meillä olikin kisat Muuramessa, ja hypättiin meidän toinen kasikymppi. Tääkin tuli puhtaalla radalla, joten nyt on suuntana aluekisat! Nykyäänhän nimittäin pätee sääntö, että ratsastajan on kuulunut suorittaa seuratasolla kaksi 80 sentin rataa ennen kuin aluekisoihin voi osallistua. Nyt saatiinkin ne pois alta ja voidaan suunnata pikkuhiljaa isompia kisoja kohti. Radalla tuli muutama huonompi paikka ja uusinnan ysi kolahti, mutta ei tullut alas.

Blogihaaste: Miten hevoseni viettää kesää?

Nappasin Tiian blogista kivan haasteen, johon julkaistaan joka viikko uusi postausaihe. Päätin tarttua tähän haasteeseen joten tässä ollaan. Käykää toki katsomassa aiemmasta linkistä ohjeet ja lähtekää itsekin tähän mukaan!

Meidän hevoset on joka kesä päässeet laitumelle, kahtena viimeisenä kesänä Ramses ja Esteri olivat kahden kesken laitumellaan, mutta edellisellä tallilla asuessamme ne saivat laiduntaa suuremmassa yksityishevosten laumassa. Hevoset ovat tähän asti olleet vuorokauden ympäri ulkona kesäisin ja uskon sen onnistuvan Millinkin kanssa. Mikseipä onnistuisi.

Vaikka kesällä otetaan lunkisti ja hevoset syö itsensä palloiksi (tai lähinnä se ongelma on meidän ponipojalla, uskoisin), niin silti kesä on kovimman kilpailukauden aikaa. Syksy, talvi ja kevät treenataan kohti seuraavaa kisakautta ja kevään loppupuolella alkaa kisoja ilmestymään Kipan listoille. Sitten treenataankin kovin kisojen välissä, mutta osataan me pitää hauskaakin! Paljon mieluummin lähden ponin kanssa ilman satulaa maastoon kuin pyörin pölyisellä kentällä ratsastamassa kolmikaarista. Lähden mieluummin maastoestepolulle tai kahluuttamaan heppaa kuin teen viimeistelytreenejä viikonlopun kisoja ajatellen. Menen sillä asenteella, että Ramses on sitä mukavampi kisoissa mitä rennompi edellinen päivä on ollut. Mieluiten lähden köpöttelemään maastoon ja hoilaan samalla Suvivirttä. Sitähän varten mä tätä jaksan päivästä toiseen, koska se on hauskaa!

Luottamuksen tärkeys

Ensimmäisenä aamuna kun kotipihassa tartuin Millin riimunnarusta kiinni ja aioin taluttaa sen tarhasta kotiin, se oli aivan villi ja teki tiukkaa pitää se kurissa. Yritin pienen kentän kiertelyn jälkeen lähteä taluttamaan sitä pihaa kiertävää tietä pitkin, mutta Milli hyppi pystyyn ja kieltäytyi liikkumasta eteenpäin. Se juoksi tarhassa ja pyöri karsinassa. Se kiristi käyntitahtinsa huippuun kun kiipesin selkään ja yritti kovaa juoksemalla päästä pois epämukavasta tilanteesta.
Nyt, kolme ja puoli kuukautta myöhemmin, se tulee vastaan tarhassa, laskee pään syliin, rauhoittuu ratsastaessa ja seuraa taluttajaa kiltisti pää alhaalla. Mitä oikein tapahtui?

Luottamus tapahtui. Vielä tammikuussa toivoin pelkästään sitä, että muutama kuukausi olisi jo kulunut ja saisin tuosta hevosesta kaverin. Kivan kaverin, jonka kanssa maastoilla, treenata ja käydä kävelyllä. Se on vieläkin aika vieras ja Ramseksen rinnalla ihan tuntematon, mutta koko ajanhan me tutustutaan.
Tammalle tuli tässä hetki sitten joku oivallus sen pienessä pääkopassa, sillä se muuttui aivan täysin, parempaan suuntaan. Satulan takia sen ratsastettavuus parani huimasti ja saatiin suuri harppaus kohti parempaa.

Luottamuksen rakentamiseen on tarvittu paljon maastakäsittelyä, mukavaa ratsastelua, maastoilua, hyvää mieltä ja aikaa. Paijaamista, rapsuttelua, hoitamista ja taas aikaa. Millillä on tamman aivot ja se haluaa tehdä kaiken vaikeimman kautta, mutta uskon sen heltyvän pikkuhiljaa ja pian se onkin oikeasti minun hevoseni, ei, en halua sanoa minä, vaan haluan sanoa me. En ole ikinä pitänyt sanonnasta minun hevoseni, minun omani, vaan haluan ilmaista, että minä ja hevonen teemme töitä ja pidämme hauskaa yhdessä. Voisin pikemminkin sanoa, että pian se on minun ystäväni.

Ratsastushuopa

 Aika yllätyksenä mulle tuli postiin tälläinen länkkärityylinen satulahuopa, jossa on kiinni jalustimet sekä satulavyö. En muistanut meidän edes tilanneet sellaista, mutta mukava yllätyshän tuo oli! Ratsastin sillä heti sen saavuttua, ja tämä oli ensimmäinen kerta Millillä ilman satulaa. Tai no, ei se ihan ilman satulaa ollut, sillä olihan mulla jalustimet, mutta Millille se oli ilman satulaa. Se tuntui varmasti ihan hassulta ja senpä takia ratsastus ei mennyt ihan nappiin vaikka hyvin menikin. Nyt Millillä on silti naksahtanut jotain paikalleen, sillä se on paljon rauhallisempi kuin pari kuukautta sitten.

Ratsastushuopa oli kätevää vaihtelua ja varmasti mukava kunhan Millille saadaan lihaksia selkärannan pehmusteeksi. Olen pari kertaa kävellyt Millillä ilman satulaa, tiedän miltä sen selkä ilman pehmusteita tuntuu, joten huopa oli hyvä pehmike. Teimme jalustimiin pari reikää lisää sillä ne olivat melko pitkät.
Ratsastin huovalla myös maastossa eikä ole tullut siitä yhtäkään kielteistä ajatusta.
Värikin matchaa Millin varusteiden värimaailmaan!

Kääpiöesteitä

Näin hieman myöhässä kirjoittelen toissaviikonlopun estekisoista Killerin kilpatallilla! Kauden ensimmäiset estekilpailut Ramseksella, jotka päättyivätkin tosi hyvin. Saavuttuamme paikalle vilkaisin rataa ja voi että ne esteet olivat pieniä. Ratsastimme 60 sentin luokan, mutta esteet näyttivät enintään viisikymppisiltä. Ramses olisi päässyt niiden yli jopa käynnissä. No ei se mitään, ainakaan vaaraa pudotuksista tai kielloista ei ollut! Verryttely tapahtui maneesissa ja Ramses käyttäytyi kuuliaisesti vaikka olikin innokas.

Päästyämme radalle Ramses päättikin sitten olla jännitynyt jänöpupu ja hätkähti jokaisesta avusta ainakin kaksinkertaisesti. Sain ottaa hyppy-yrityksen nelosesteelle väärästä suunnasta, ja pienien ongelmien kautta tulimme sen laukkaravilla tosi lujaa. Onneksi radalle päästyään Ramses keskittyi olennaiseen ja hyppäsi hienosti. Toisin sanoen se tajusi vasta että pääsisi radalle ja syttyi vasta silloin. Jouduin koko radan aikana vaihtamaan ravin kautta vain kerran laukan, mikä oli aika onnistunut suoritus! Puhtaalla radalla kaikki pääsivät palkintojenjakoon, joten siellä mäkin seisoin ja sain hienon valkoisen ruusukkeen.

Ensi kerralla mennään vähän vaativampaan luokkaan, seitsenkympin kautta kasikymppiin!