Oliver Karman estevalmennus

Tässä pientä videopätkää Oliver Karman valmennuksesta pääsiäisviikonloppuna.

Ratsastuksen kehitys

Kun muutettiin uudelle tallille ja Anni alkoi käydä opettamassa meitä meidän omassa, pienessä ryhmässä, opin nopeasti ja voin suunnilleen sanoa, että opin ratsastamaan vasta kesällä 2012. Ennen sitä en osannut ratsastaa läheskään joka kerralla hevosta oikein päin ja kuuliaiseksi. Suurissa kuuden hengen ratsastuskouluryhmissä en oppinut lähes mitään, se tyyli ei vain sopinut minulle. Ei edes vaikka ratsastin Esterillä tunnin lisäksi viisi kertaa viikossa. Hevosen ratsastaminen on vasta parin vuoden sisällä uponnut mun kaaliini.
Ja vasta nyt viimeaikoina olen oppinut kokoamaan oikein laukassa! Ratsastuksen oppiminen on pitkä ja kivinen tie, joka alkaa vasta nyt muuttua vähän helpommaksi.

Tietenkin Milli alkuun vaikeuttaa asioita, kun joudun hyppäämään kokeneen ja pitkälle koulutetun kouluponin selästä ison, nuoren ja kouluttamattoman hevosen satulaan. Esterin meille tullessa se oli pyörinyt maneesissa ratsastuskouluponina, joten se oli tottunut pääsemään helpolla kuljettaen aloittelijoita selässään. Siksi paikoittain meidän kehittymisemme oli vaikeaa: Esteri ei jaksanut eikä halunnut tehdä, sillä se oli tottunut menemään riman alta. Se käyttäytyi kuin ponitamma.

Esterin meille tullessa olin 11-vuotias. Silloin oma poni merkitsi vain maastolenkkejä ja no, omaa ponia, jota sai helliä ja joka oli ihan ikioma. Ramses oli silloin vain orivarsa jolla en voinut kokea kaikkea mitä kymmenvuotiaana olisin halunnut. Onneksi Esteri pelasti päivän ja saapui elämäämme kuin pelastava enkeli. Se opetti minut ratsastamaan oikuttelevia poneja, vaikka saikin mut jänistämään hyppäämistä pelkonsa avulla.

Tärkeintä hevosta ratsastaessa on rentous. Luottamus, rentous ja päämääräisyys. Malinan kanssa mikään ei toimisi, jos en olisi varma mitä teen ja milloin sen aion tehdä. Asiat tehdään nyt, ja juuri tällä tavalla. Ramseksen kanssa osaamme ja lukea toisiamme ja siksi asiat hoituvat helposti sekä kivuttomasti.

Harjoituksen alla on mun kädet. Ei, en ole kovakätinen tai sahaaja, mutta jään helposti varmistamaan ulko-ohjasta että ulkotuki pysyy. Se näkyy valmentajan silmään pidättävältä avulta ja usein se korjataankin: "Älä pidätä ulko-ohjasta."
Yleensä se käsketään myös tasoittamaan. Sisäohjasta jään joskus kiinni, varsinkin Malinalla, ja pitääkin vain muistaa, että kun tekee mieli pidättää sisäohjasta vauhdin hidastamiseksi, pitää taputtaa kaulalle. Malinalla vastaankiskonta ei toimi, vaan pitää istunnan sekä vartalon avulla hidastaa vauhti oman mielen mukaiseksi.

Minun pääsiäiseni

Mun pääsiäislomaan kuului herkuttelu, suklaa, Disney, kisat, valmennus ja rento ratsastelu. 

---

Mitä teidän pääsiäislomaan kuului?

Hallittuja alastuloja

Käytiin pitkästä aikaa maastoilemassa trailerilla ihanan kuivassa kangasmetsässä jossa on paljon mopojen raivaamia polkuja ja ihania hiekkakuoppia. Millillä on ainakin tällä hetkellä naksahtanut jotain sen pienessä pääkopassa paikalleen ja se on alkanut luottamaan muhun paremmin ja kunnioittaa mua johtajana edes jotenkin. Tehtiin viikonloppuna maastakäsittelyharjoituksia ja päästin Millin vapaaksi. Se jaksoi seurata hetken, mutta lähti sitten omille teilleen. Lähdin kävelemään rauhassa vastakkaiseen suuntaan ja hetken Milli tuijotti mun perään tyhmänä, mutta lähti sitten seuraamaan kiltisti eikä sen jälkeen poikennut polulta.

Se on ollut tosi mukava hoitaa ja lähes kiva ratsastaa ja nyt alkaa toivottavasti sujumaan paremmin.
Aluksi se oli nyt maastossa älyttömän vauhdikas enkä saanut sitä millään kuriin, mutta väsähdettyään tamma oli älyttömän kiva ja laukkasi rauhassa ja ihanan pitkillä askeleilla.
Sitten niistä alastuloista! Eräässä talossa oli kaksi söpöä koiraa, jotka haukkuivat pihalla kuin hullut. Milli sai kohtauksen näistä verikoirista ja vaikutti enemmän kengurulta kuin hevoselta. Se peruutti ja hypähteli kahdelle jalalle pärskyen ihan kauhuissaan. Ja koska en saanut sitä pysähtymään, heijasin vain itseni alas selästä ja tartuin kaikin voimin sen ohjiin. Selvittiin hengissä talon ohi ja viidenkymmenen metrin päässä koirista Milli olikin jo ihan rauhallinen.

Kun päästiin takaisin lammelle noin kahdeksan kilometrin maastolenkin jälkeen, päätin uittaa Milliä lammen matalassa päässä. Tai ainakin kahluuttaa. Otin sitten hikiseltä hevoselta satulan pois ja kiipesin sen selkään. Milli näki varmasti pehmeän hiekan otollisena paikkana piehtaroida hiki pois, joten siihen se sitten kävikin. Tuntuu tosi hassulta kun hevonen pistäytyy polvilleen ja se vaan katosi jalkojen alta! Heittäydyin vauhdilla sen selästä pois enkä voinut olla nauramatta. Ei siinä mitään vaaraa ollut kun ei ollut satulaa selässä eikä jalustimia jalassa, mutta olisihan siinä pahastikin voinut käydä. Onneksi saimme vain hyvät naurut, kun samantien Ramseskin päätti näyttää miten piehtaroidaan kunnolla.

"sehän oli melkeen ku apassionatassa!"

Onneksi Milli ei keksinyt samaa vedessä, vaan kauhoi siellä ihan kiltisti ja nautti viileytyksestä kuumassa kelissä. En voi uskoa, että nyt on vasta huhtikuu! Nyt kun on tullut selväksi ettei Milli pelkää vettä, uitamme varmasti niitä monesti kesällä.

Voittajafiilis

Onnistuneet kisat ovat takanapäin ja turpa kohti uusia haasteita! Ei ole tietoa vielä mille sijalle päädyttiin, sillä paikalta lähtiessämme olin neljäntenä. Tipuimme varmaan vielä pari sijaa alemmas, mutta ihan mahtavat avauskisat! Prosentteja tuli sen vähän yli 63% johon olen enemmänkin kuin tyytyväinen. Tuossa ponissa on vain yksi ongelma, joka ärsyttää juuri kouluradalla. Esteillä sen takapuolesta lentää salamoita, mutta koulua hioessa se hyytyy. Se ravaa puoliteholla ja on jopa laiska. Siihen täytyy saada lisää voimaa ja motivaatiota, sileällä työskentelystä pitää tehdä hauskaa! Se on seuraava vaihe joka Ramseksen koulutuksessa pitää saada esille.

Juoksutusta sivuohjilla

Juoksutin eilen Milliä ensimmäistä kertaa sivuohjilla ja jotenkin sen ravi nappasi paremmin näillä konsteilla. Laukka on Millille paljon helpompaa, joten se nostaa yleensä laukan juoksuttaessa ja laukkaa niin pitkään kunnes hikivanat roiskuu tuulessa ja suu vaahtoaa ryntäille. Olen aina ajatellut, että annan sen päästellä höyryt ulos, mutta sillä tavalla se ei kuitenkaan näytä kehittyvän, joten mennään sitten vaikeimman kautta. Kiristin sivuohjia pikkuhiljaa jotta sen kaula ehtisi notkistua ja lämmetä, sisäpuoli aina kaksi reikää lyhyempänä.
Tehtiin siis paljon ravitöitä. Millin ravi osoittautuikin aika näyttäväksi, kunhan se jaksoi polkea alleen eikä vain hypännyt laukkaan heikoimman kohdan tullen.

Ja jottei tää postaus jäisi näin yksipuoliseksi, niin lisään tähän loppuun vielä parit viime viikon kuvat jotka eivät liity millään lailla hevosiin!

Aurinkoisia kevätpäiviä

Tiistaina oli ihan mahtava keli, joten päätettiin Jennan kanssa lähteä yhdessä tallille ratsastamaan ja ottamaan kuvia, sillä näin upea kevät pitää ikuistaa! Saatiin ihania kuvia vaikka Milli ei ollut aivan kuvaustuulella. Ramses kuitenkin söpöili senkin edestä.
Juoksutimme Millin reippaasti ja ratsastimme Ramseksen. Ratsastus oli kevyt ja otin pari testaushyppyä portille, sillä tänään meillä piti olla estevalmennukset. Sain kuitenkin ihan tyhjästä kamalan kurkkutaudin, joten valmennukset jouduttiin jättämään väliin.

Toivottavasti tervehdyn nopeasti, jotta loppuviikon tunnit ei jää ratsastamatta. Ajattelin mennä ihan justiinsa nukkumaan tän taudin pois ja katsotaan, josko pääsisin huomenna kouluun. Koko tämän päivän makoilin sohvalla ja yritin selvitä järkyttävän kurkkukivun ja yskän kanssa. Mahtava päivä meni ihan sivuun, höh.
Kesä on ihan juuri täällä, koska tallin vieressä kasvoi jo tuoretta ruohoa! Ihan mahtavaa, enää vähän päälle 50 päivää ja noin 35 koulupäivää kesälomaan. Niin vähän herätyksiä, ne pystyy jo kohta laskemaan sormilla. Ja varpailla. Mutta nyt viimeiset ja kuvat, ja painun nukkumaan.

Hevosmessut 2014 ja yllätysvierailu

Taas on yhdet Hevosmessut koettu ja tavaraakin lähti ihan mukavasti mukaan! Uusi Lami-Cellin kypärä, satulahuopa, korvahuppu sekä riimunnaru Millille ja kisapaita. Taas on hieman varastoa uusittu ja näillä mennään. Kiirehdimme aamulla Elmo Jankarin kenttäratsastusklinikkaan ja sain lisää innostusta kenttäratsastukseen, toivottavasti Millistä tulee hyvä kilpakumppani sille puolelle! Jonkin aikaa messualuetta kierreltyämme istuimme katsomassa valjakkoajokilpailua ja tämän jälkeen suuntasimme autolle.

Emme kuitenkaan lähteneet vielä kotiin. Ajoimme Kangasalan kautta ja arvatkaa ketä kävimme moikkaamassa monen kuukauden eron jälkeen? No Esteriä! En voi edes kuvailla sitä tunnetta kun saavuimme tallille ja näin Esterin kentällä. Se oli aivan samanlainen kuin ennenkin, kieltäytyi puomeilta ja luikki niiden yli hirveää vauhtia. Ihana, pieni ja pyöreä oma itsensä. Vaikka mä olin sanoinkuvaamattoman onnellinen kun pääsin halaamaan sitä, Esteri oli varmaan vaan vihainen. Olinhan mä sentään hylännyt sen moneksi kuukaudeksi ja sitten vaan saavun paikalle ihan kuin kaikki olisi niin kuin ennen.

Sillä oli samat suitset eikä se muutenkaan näyttänyt lainkaan erilaiselta. Sama poni minkä ostimme ratsastuskoululta lähes tasan kolme vuotta sitten. En olisi kuvitellut vuosi sitten Hevosmessuilla käydessämme, että tänä vuonna samaan aikaan menisin katsomaan Esteriä sen uuteen kotiin. Tuntui jotenkin jopa pahalta nähdä se toisessa paikassa, eri ihmisten luona ja jonkun muun ratsastamana. Tuskaa helpotti hieman, kun kuulin sen olevan koko koulun kestosuosikki. Eikä se ole mikään ihme, onhan se maailman ihanin poni!