Emme kuitenkaan lähteneet vielä kotiin. Ajoimme Kangasalan kautta ja arvatkaa ketä kävimme moikkaamassa monen kuukauden eron jälkeen? No Esteriä! En voi edes kuvailla sitä tunnetta kun saavuimme tallille ja näin Esterin kentällä. Se oli aivan samanlainen kuin ennenkin, kieltäytyi puomeilta ja luikki niiden yli hirveää vauhtia. Ihana, pieni ja pyöreä oma itsensä. Vaikka mä olin sanoinkuvaamattoman onnellinen kun pääsin halaamaan sitä, Esteri oli varmaan vaan vihainen. Olinhan mä sentään hylännyt sen moneksi kuukaudeksi ja sitten vaan saavun paikalle ihan kuin kaikki olisi niin kuin ennen.
Sillä oli samat suitset eikä se muutenkaan näyttänyt lainkaan erilaiselta. Sama poni minkä ostimme ratsastuskoululta lähes tasan kolme vuotta sitten. En olisi kuvitellut vuosi sitten Hevosmessuilla käydessämme, että tänä vuonna samaan aikaan menisin katsomaan Esteriä sen uuteen kotiin. Tuntui jotenkin jopa pahalta nähdä se toisessa paikassa, eri ihmisten luona ja jonkun muun ratsastamana. Tuskaa helpotti hieman, kun kuulin sen olevan koko koulun kestosuosikki. Eikä se ole mikään ihme, onhan se maailman ihanin poni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti