Hallittuja alastuloja

Käytiin pitkästä aikaa maastoilemassa trailerilla ihanan kuivassa kangasmetsässä jossa on paljon mopojen raivaamia polkuja ja ihania hiekkakuoppia. Millillä on ainakin tällä hetkellä naksahtanut jotain sen pienessä pääkopassa paikalleen ja se on alkanut luottamaan muhun paremmin ja kunnioittaa mua johtajana edes jotenkin. Tehtiin viikonloppuna maastakäsittelyharjoituksia ja päästin Millin vapaaksi. Se jaksoi seurata hetken, mutta lähti sitten omille teilleen. Lähdin kävelemään rauhassa vastakkaiseen suuntaan ja hetken Milli tuijotti mun perään tyhmänä, mutta lähti sitten seuraamaan kiltisti eikä sen jälkeen poikennut polulta.

Se on ollut tosi mukava hoitaa ja lähes kiva ratsastaa ja nyt alkaa toivottavasti sujumaan paremmin.
Aluksi se oli nyt maastossa älyttömän vauhdikas enkä saanut sitä millään kuriin, mutta väsähdettyään tamma oli älyttömän kiva ja laukkasi rauhassa ja ihanan pitkillä askeleilla.
Sitten niistä alastuloista! Eräässä talossa oli kaksi söpöä koiraa, jotka haukkuivat pihalla kuin hullut. Milli sai kohtauksen näistä verikoirista ja vaikutti enemmän kengurulta kuin hevoselta. Se peruutti ja hypähteli kahdelle jalalle pärskyen ihan kauhuissaan. Ja koska en saanut sitä pysähtymään, heijasin vain itseni alas selästä ja tartuin kaikin voimin sen ohjiin. Selvittiin hengissä talon ohi ja viidenkymmenen metrin päässä koirista Milli olikin jo ihan rauhallinen.

Kun päästiin takaisin lammelle noin kahdeksan kilometrin maastolenkin jälkeen, päätin uittaa Milliä lammen matalassa päässä. Tai ainakin kahluuttaa. Otin sitten hikiseltä hevoselta satulan pois ja kiipesin sen selkään. Milli näki varmasti pehmeän hiekan otollisena paikkana piehtaroida hiki pois, joten siihen se sitten kävikin. Tuntuu tosi hassulta kun hevonen pistäytyy polvilleen ja se vaan katosi jalkojen alta! Heittäydyin vauhdilla sen selästä pois enkä voinut olla nauramatta. Ei siinä mitään vaaraa ollut kun ei ollut satulaa selässä eikä jalustimia jalassa, mutta olisihan siinä pahastikin voinut käydä. Onneksi saimme vain hyvät naurut, kun samantien Ramseskin päätti näyttää miten piehtaroidaan kunnolla.

"sehän oli melkeen ku apassionatassa!"

Onneksi Milli ei keksinyt samaa vedessä, vaan kauhoi siellä ihan kiltisti ja nautti viileytyksestä kuumassa kelissä. En voi uskoa, että nyt on vasta huhtikuu! Nyt kun on tullut selväksi ettei Milli pelkää vettä, uitamme varmasti niitä monesti kesällä.