Viimeisen kerran poniratsastaja

Nyt en nimittäin ole enää. Esteri vietiin pois maanantaina ja jaksoin vasta tänään raahautua tallille Ramsesta ratsastamaan. Sillä on ollut pari vapaata ja äiti on käynyt ratsastamassa sitä. Esterin poisvieminen ei sinänsä ollut vaikeaa, tietty surin ja panikoin autossa matkalla sinne ja tuntui pahalta ajatella että vain hylkäisin sen, mutta kaikki järjestyi lähes täydellisesti. Esteri pääsi tutun kaverin viereen karsinaan ja sai heinää nenänsä eteen. Oli oikea onnenpotku että Esterin kasvattaja halusi ostaa sen, nimittäin parempaa paikkaa en eläkeponille voisi ajatellakaan! Esteri tekee muutamat tunnit viikossa ja saamme mennä katsomaan sitä milloin haluamme. Matkakaan ei ole pitkä. Se on tuttujen ihmisten ja tuttujen ponien kanssa.
Oli yllättävän helppoa vain kirjoittaa nimeni paperiin ja asia oli sillä selvä, ensimmäinen oma ponini ei ollut enää mun. Tänään irrotin sen nimikyltin ovesta ja teippasin mun huoneen seinälle. Kyllä se poni tulee aina olemaan mun oma Esterini, vaikkei se virallisesti minun olekaan!

Uusi heppa olisi pitänyt hakea huomenna. Tuli kuitenkin hieman mutkia matkaan. Ei mitään suurta, toivottavasti. Heppa on kulkenut jo nyt pidempään tosi huonoilla kengillä ja huonolla pohjalla, joten se reagoi hieman taivutuskokeessa. Neitokainen ei tulekaan huomenna kotiin, vaan odotellaan rauhassa että se kengitetään uudelleen, hoidetaan koivet kuntoon ja pistetään uudestaan eläinlääkärin tarkastettavaksi. Sitten kaikki riippuu siitä, pääseekö se testeistä läpi. Nyt vaan pidetään peukkuja ja toivotaan parasta!